Georgian kulttuuri

Kirjallisuus

Georgian kielen aakkosto on ainutlaatuinen. Se on yksi nykymaailmassa käytössä olevista neljästätoista aakkostosta. Aakkosto sisältää 33 merkkiä (5 vokaalia ja 28 konsonanttia). Kirjoitettu kieli on pysynyt niin muuttumattomana vuosisatojen ajan, että nykygeorgialaiset pystyvät lukemaan keskiaikaisia georgialaisia tekstejä ongelmitta.

Georgian varhaisimmat kirjalliset tuotteet juontavat juurensa 400-luvulle. Georgian kirjallisuuden tunnetuin mestariteos on eeppinen kertova runo Pantterintaljainen, jonka on kirjoittanut Šota Rustaveli 1100-luvulla. Muita merkittäviä kirjailijoita ovat Sulkhan-Saba Orbeliani, joka laati georgian kielen sanakirjan vuonna 1716, Ilia Tšavtšavadze, Aleksandre Qazbegi, Akaki Tsereteli, Galaktion Tabidze, Konstantine Gamsakhurdia, Niko Lortkipanidze, Mikheil Džavakhišvili ja uusimpana Ana Kalandadze. Kirjallisiin kansallisaarteisiin kuuluvat Nikoloz Baratašvilin Merani, Važa-Pšavelan 40 eeppistä teosta (mm. englanniksi käännetty Host and Guest), Orbelianin Book of Wisdom and Lies, Titsian Tabidzen runot The Moon of Mtatsminda ja The Wind Blows sekä Nodar Dumbadzen romaanit. Nämä teokset ovat kansainvälisesti tunnettuja, ja ne on käännetty useille kielille.

Taide

Gelatin luostarissa, Atenis Sionissa sekä Betanian ja Kintsivin luostarikirkoissa säilytettävät keskiaikaiset maalaukset ovat kuuluisia Georgiassa. Georgialainen nykytaide on erilaista; se yhdistelee paikallisia ja eurooppalaisia tyylejä. 1920-luvulla georgialaiset taiteilijat Lado Gudiashvili ja Davit Kakabadze pääsivät Pariisiin opiskelemaan taidetta ja veivät samalla georgialaisen taiteen Euroopan kartalle. Nykyään moni georgialainen taiteilija on saavuttanut kansainvälisen aseman, muun muassa Niko Pirosmanašvili (Pirosmani), Gigo Gabašvili, Davit Kakabadze, Lado Gudiashvili, Cornelius Sanadze, Elena Akhvlediani, Sergei Kobuladze, Simon Virsaladze ja Ekaterina Bagdavadze. Myös georgialaiset kuvanveistäjät Elgudzha Amashukeli, Irakli Ochiuaru ja Zurab Tsereteli ovat saaneet maailmanlaajuista tunnustusta.

Musiikki

Georgialaisen a cappella -laulun historia ulottuu lähes 3 000 vuoden taa. Laulu on ainutlaatuista musiikin historiassa. Perinteisissä georgialaisissa lauluissa käytetään kolmea ääntä: sopraanoa, kontra-alttoa/tenoria ja bassoa. Kontra-altto/tenori keskittyy melodiaan, kun taas basso tukee harmoniaa ja melodian pieniä muutoksia. Sopraano ilottelee monilla erilaisilla melodiamuunnelmilla ja antaa georgialaiselle a cappella -musiikille sen kauniit, eteeriset piirteet.

Miehet ja naiset laulavat perinteisesti erikseen omissa kuoroissaan. Miehet laulavat yleensä sointuvampaan, jyrisevään sävyyn, kun taas naiskuorot suosivat pehmeämpiä, parantavia lauluja. Unesco hyväksyi hiljattain georgialaisen polyfonian maailman aineettomien kulttuuriperintökohteiden listalle.

Georgian kansallinen konserttisali, Tbilisin Konservatorio, on nykyään merkittäviä klassisen musiikin esittäjiä kouluttava musiikki-instituutti. Sen oppilaisiin kuuluvat pianistit Alexander Toradze ja Eliso Virsaladze, viulisti Liana Isakadze, basso Paata Burchuladze, laulaja Nani Bregvadze sekä viulisti-musiikinopettajat Manana Doydzhashvili ja Marina Iashvili. Georgialla on myös kansallinen sinfoniaorkesteri.

Georgialainen säveltäjä Zakaria Paliašvili (1871–1933) keräsi ainutlaatuisen kokoelman georgialaisia kansanlauluja ja käytti niitä säveltäessään oopperat Abesalom ja Eteri sekä Daisi, jotka perustuvat Georgian folkloreen. Meliton Balantšivadze (1862–1973) loi ensimmäiset suuret georgialaiset romanssit ja sävelsi myös ensimmäisen georgialaisen oopperan Viekas Tamar. Säveltäjä, musiikkitieteilijä ja etnografi Dimitri Arakishvilia (1873–1953) on pidetty yhtenä modernin georgialaisen musiikin isistä. Hän nousi kuuluisuuteen oopperallaan Talking About Shota Rustaveli, joka sai ensiesityksensä Tbilisin oopperateatterissa vuonna 1919. Georgian huomattavin nykysäveltäjä on Gia Qantšeli, joka on säveltänyt oopperan Musiikkia eläville sekä lukuisia sinfonioita, konserttoja ja soundtrackejä elokuviin ja näytelmiin, muun muassa Bertolt Brechtin Kaukaasialaiseen liitupiiriin ja Shakespearen Rikhard III:een.

Legendan mukaan nimi Borjomi tulee kahdesta sanasta: borj (’linnake’) ja omi (’sota’). Aikoinaan Bordžomin alueella sodittiin usein ja Bordžomin kanjoni oli strateginen sotilastukikohta; kaupunkia ympäröivät vuoret tarjosivat luonnollisen linnakkeen ja täydellisen paikan vartiotorneille.